Halla Orange xFade metsästysliivi
Laadukas metsästysliivi Repo Extremen omalla Orange xFade
119,00 €Tilaus lähtee matkaan seuraavana arkipäivänä
Metsästysliivit kuuluvat ehdottomasti monipuolisimpien metsästysvarusteiden joukkoon. Metsästysliivit ovat helppo tapa lisätä näkyvyyttä, lämpökerroksia tai esimerkiksi tarpeellisia taskuja jahtireissuille. Erilaisia metsästysliivejä löytyy monesta eri hintaluokasta, erilaisista materiaaleista sekä erilaisilla ominaisuuksilla. Metsästysliivit soveltuvat myös useisiin eri käyttötarkoituksiin ja niitä käyttävät metsästäjien lisäksi myös esimerkiksi koiranohjaajat sekä rata-ampujat.
Monet metsästysliivit on kehitetty puhtaasti seurajahteja, kuten esimerkiksi hirven- tai peuran metsästystä varten, joissa vaaditaan oranssia tai oranssinpunaista huomioväritystä. Näitä liivejä kutsutaan usein myös hirviliiveiksi, ja niissä on tarvittavan värityksen lisäksi otettu huomioon muun muassa taskujen runsas ja monipuolinen tarve. Ryhmäjahdeissa käytettävät metsästysliivit on monesti varusteltu esimerkiksi radiopuhelimelle sopivin rintataskuin ja niissä on huomioitu myös radiopuhelimen antennien käyttö.
Repo Extremen jatkuvasti laajentuvasta valikoimasta löytyy tällä hetkellä Halla metsästysliivi, joka on suunniteltu käytettäväksi erityisesti seuruejahdeissa, kuten hirven- ja peuranmetsästyksessä. Halla metsästysliivissä on käytetty Repon itse suunnittelemaa Orange xFade huomiocamokuviota, joka parantaa metsästäjän näkyvyyttä jahdissa. Jämäkkä, harjattu pintakangas on hiljainen sekä miellyttävän tuntuinen. Lisäksi hartiat sekä molemmat kyljet on lisäksi vahvistettu kulutusta hyvin kestävällä Corduralla ja kokonaisuus on DWR-käsitelty, joten liivin pintakangas hylkii vettä sekä likaa tehokkaasti. Liivissä on otettu huomioon myös taskujen monipuolinen tarve. Radiopuhelinta tai muita tarvittavia tarvikkeita varten liivissä on molemmin puolin vetoketjulliset rinta/povitaskut, tilava selkätasku esimerkiksi jälkiliinan säilytystä silmällä pitäen sekä kädenlämmitystaskut. Tarjoamme Halla metsästysliiville myös 2 vuoden takuun, joka kattaa tuotteen materiaali- ja valmistusvirheet!
Kotimaisen Repo Extremen verkkokaupasta löydät laadukkaat metsästysliivit tarpeisiisi. Kaikki Repo Extremen tuotteet on suunniteltu ja testattu Suomessa ja meille on myönnetty Design From Finland -tunnus. Tuotteissamme yhdistyy loistava hinta-laatusuhde, laadukkaat materiaalit sekä käytännöllinen design. Nämä tekijät varmistavat sen, että Repo Extreme metsästysliivit toimivat juuri siellä missä pitääkin ja siinä käyttötarkoituksessa, johon ne on luotu. Tutustu valikoimaamme yltä ja tilaa laadukkaat metsästysliivit netistä kotimaisesta verkkokaupasta!
Laadukas metsästysliivi Repo Extremen omalla Orange xFade
119,00 €Metsästysliivit kuuluvat ehdottomasti monipuolisimpien metsästysvarusteiden joukkoon. Metsästysliivit ovat helppo tapa lisätä näkyvyyttä, lämpökerroksia tai esimerkiksi tarpeellisia taskuja jahtireissuille. Erilaisia metsästysliivejä löytyy monesta eri hintaluokasta, erilaisista materiaaleista sekä erilaisilla ominaisuuksilla. Metsästysliivit soveltuvat myös useisiin eri käyttötarkoituksiin ja niitä käyttävät metsästäjien lisäksi myös esimerkiksi koiranohjaajat sekä rata-ampujat.
Monet metsästysliivit on kehitetty puhtaasti seurajahteja, kuten esimerkiksi hirven- tai peuran metsästystä varten, joissa vaaditaan oranssia tai oranssinpunaista huomioväritystä. Näitä liivejä kutsutaan usein myös hirviliiveiksi, ja niissä on tarvittavan värityksen lisäksi otettu huomioon muun muassa taskujen runsas ja monipuolinen tarve. Ryhmäjahdeissa käytettävät metsästysliivit on monesti varusteltu esimerkiksi radiopuhelimelle sopivin rintataskuin ja niissä on huomioitu myös radiopuhelimen antennien käyttö.
Repo Extremen jatkuvasti laajentuvasta valikoimasta löytyy tällä hetkellä Halla metsästysliivi, joka on suunniteltu käytettäväksi erityisesti seuruejahdeissa, kuten hirven- ja peuranmetsästyksessä. Halla metsästysliivissä on käytetty Repon itse suunnittelemaa Orange xFade huomiocamokuviota, joka parantaa metsästäjän näkyvyyttä jahdissa. Jämäkkä, harjattu pintakangas on hiljainen sekä miellyttävän tuntuinen. Lisäksi hartiat sekä molemmat kyljet on lisäksi vahvistettu kulutusta hyvin kestävällä Corduralla ja kokonaisuus on DWR-käsitelty, joten liivin pintakangas hylkii vettä sekä likaa tehokkaasti. Liivissä on otettu huomioon myös taskujen monipuolinen tarve. Radiopuhelinta tai muita tarvittavia tarvikkeita varten liivissä on molemmin puolin vetoketjulliset rinta/povitaskut, tilava selkätasku esimerkiksi jälkiliinan säilytystä silmällä pitäen sekä kädenlämmitystaskut. Tarjoamme Halla metsästysliiville myös 2 vuoden takuun, joka kattaa tuotteen materiaali- ja valmistusvirheet!
Ostoskori on tyhjä.